Perillä

23.12.2012

Terkkuja Monterreystä!

Saavuttiin sitten tuskallisen pitkien lentojen jälkeen Madridin kautta Monterreyhin. Toisin kuin alunperin suunniteltiin, asutaankin nyt anopin luona. Täällä ei ole nettiä, joten kirjoitan bloggauksiani netittä ja aina silloin tällöin menen Starbucksiin netin ja kahvin ääreen postaamaan niitä useamman kerrallaan. Älkööt siis ihmetelkö viivettä!

Olin vähän huonossa hapessa.

Viime metreillä Mexico City -
Monterrey -lentoa odotellessamme.

Lentokentältä ulos astuessamme kuuma ilma tunki päin naamaa ja tunsin heti, miten suomalaisen talven kalventama ihoni alkoi ruskettua (=palaa). Aurinko ja +25C lämpö tuntuivat kovin hämmentävältä jo pari kuukautta talviunille valmistuneelle keholleni. Ostettiin aurinkorasvaa heti päivänokosten jälkeen. Tämmösestä säästä tykkään,  kun sisällä on kuitenkin tosi viileää.

Ensimmäinen (joskaan ei uusi) kulttuurishokki tuli jo lentokentällä Mexico Cityssä: vessassa automaattinen vesihana ei suostunut reagoimaan muhun, ja heti siinä oli yksi nainen, joka tuli pitämään kättään sen liiketunnistimen edessä jotta sain pestyä käteni. Sen jälkeen se vielä ystävällisesti nappas mulle käsipyyhepaperia. Ystävällisyys <3 Toinen kulttuurishokki oli se, että kaikkialla on paljon poliiseja, ja poliiseilla on ihan kunnon aseet mukanaan. Aseiden näkeminen kaduilla pitkän tauon jälkeen tuntuu meidän lintukodossa asuneelle aina hämmentävältä.

Monterreyn lentokentällä vastassa olivat anoppi Lupita, appiukko Carlos sekä Chrisin serkku Jonas. Anoppi oli niin kovin onnellinen nähdessään meidät - etenkin Chrisin. :) Se osti meille ihanan pehmoiset pyjamat ennen kuin tultiin. Naureskeltiin Chrisin kanssa, että anoppi selkeesti "tuntee" meidän tyylin: mä sain pinkin sydänkuvioisen pyjaman ja Chris sinisen leopardikuvioisen pyjaman. :'D <3 Chris sanoi, että se tuntee itsensä vauvaksi toi pyjama päällään.

Pyjaman housut.

Huoneemme.

Ensimmäinen meksikolainen ruokakokemus tällä reissulla oli tamalesit papu- ja juustotäytteillä. Ja sikatulisella kokonaisella chilillä. Ei, en pystynyt syömään niitä chilejä kokonaan. En ottanut myöskään kuvia tamaleseista, koska olin liian innoissani ruuasta muistaakseni blogia. Huomenna mennään Cabo Grilliin. En malta odottaa! Ja sinne taas kamerakin mukaan.

Vaikka nukuin yhteensä n. 90% koko lentojen ajasta, olen silti ihan rättiväsynyt. Kiireisistä vaihdoista ja nukkumisesta johtuen en nimittäin juonut riittävästi nesteitä ja kärsin loppumatkan ajan rankasta nestehukasta. Kohta menen taas nukkumaan, mutta sitä ennen katson Ice Age 3:n espanjankielisillä dubbauksilla saadakseni aivot virittymään paremmin kielen vaihtoon. Syksyisestä espanjan kurssista on selkeästi ollut hyötyä: ymmärrän paremmin etenkin lukemaani kuin edellisillä visiiteillä ja ennen kaikkea anopin kanssa kielimuurista johtuvat hiljaiset hetket eivät tunnu yhtä vaivaannuttavilta, kun jotain pientä keskustelua voi jo käydä.